28. tammikuuta 2018

THE HAT

IMG_1002 IMG_1765_Fotor IMG_1756_Fotor IMG_1790_Fotor IMG_1001 IMG_1801_Fotor

Kun noita veturinkuljettajahattuja alkoi keikkua bloggaajien päälaella muutama vuosi sitten, olisin voinut vaikka vannoa, etten koskaan hankkisi itse samanlaista. Alkuun ne näytti silmääni vähän hassuilta, tarpeeksi monta kertaa törmättyäni hattuun eri somekanavissa en kiinnittänyt niihin enää sen suuremmin huomiota. Joillekin jutuille lämpeneminen ottaa pidemmän ajan, ja tän lätsän tapauksessa kului se parisen vuotta ennen kuin aloin vaihvihkaa miettimään, miltähän kyseinen asuste mahtaisi näyttää omassa päässä. Jokin aika sitten nappasin sitten puolitosissani hatun mukaani sovituskoppiin testattavaksi ja kuten näette, tässä sitä taas ollaan. Never say never! Ei tuo nyt hassummalta näytä, vai mitä mieltä olette? Ainakin se on täydellinen pelastus huonoina hiuspäivinä...

Viikonloppu alkaa olla paketissa ja näille parille päivälle asetettu missio eli kunnon nollaus suoritettu paremmin kuin hyvin. Annettiin herätyskellollekin pari päivää vapaata ja ollaan nukuttu aamuisin niin pitkään kuin on unta riittänyt, ja nautiskeltu sen jälkeen oikein hitaista aamuista yhdessä. Harvinaista herkkua, kun kummallakaan ei ole ollut kiire mihinkään, vaan ollaan saatu loikoilla kaikessa rauhassa ja syödä aamupalaakin pitkän kaavan mukaan. Eilispäivälle oli yksi ainoa juttu hoidettavana, kävin nimittäin viemässä tavarat miun ja äidin kirppispöytään, eli jos kiinnostaa, niin nyt kannattaa mennä penkomaan Kympin Torin pöytää nro 32!
Tähän viikonloppuun on mahtunut myös ihan kiitettävästi herkuttelua; eilen suunnattiin jo heti aamusta kauppaan ostamaan tarpeita tortilloita ja mokkapaloja varten, ja äsken käytiin vielä perheen kesken Caperossa syömässä. Vastapainoksi on kyllä tullut myös treenattua ja sydämentykytykset on saatu viimeistään Yatzy-eristä, joita on kertynyt viime päiville taas liian monta aika monta... Miten voikin joku noin simppeli peli olla niin koukuttava?!

Nyt mie taidan käydä hakemassa vielä yhden mokkapalan iltapalaksi ennen kuin on aika käydä pikkuhiljaa unten maille.. Miulla on onneksi vielä huominen päivä vapaata, aika kiva laittaa uusi viikko käyntiin vähän rennommalla otteella! Mukavaa maanantaita ja viikkoa kaikille, palaillaan taas pian :-)

26. tammikuuta 2018

PERJANTAIFIILIS

Ihanaa perjantai-iltaa ruutujen sille puolelle! Ainakin omalla kohdallani takana on tavallistakin pidemmältä tuntunut viikko ja en voisi olla onnellisempi siitä, että koko viikon ajan mielessä kutkutellut viikonloppu on vihdoin täällä. Tiedättekö, kun jotkut viikot vaan tuntuu sellaisilta, kuin eläisit päivä toisensa jälkeen maanantaita: aamuisin ei jaksaisi millään nousta sängystä, ulko-ovesta astuessasi joku äärimmäinen sääilmiö hyökkää suoraan päin naamaa ja päivän jälkeen tekee mieli vain kaatua rättiväsyneenä sohvan nurkkaan odottamaan perjantaita? Tää viikko on ollut just tuollainen! Lisäksi päivät on olleet vieläpä lähes täyteen buukattuja ja to do-lista ei ole paikasta toiseen säntäilystä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia?) tuntunut lyhentyneen ollenkaan... Nyt kuitenkin edessä on kolme vapaapäivää, joille ei ole kovin kummoisia suunnitelmia tehtynä: viikonlopun agendana on oikeastaan vain rentoutua, nukkua pitkiä yöunia, syödä hyvin ja viettää laatuaikaa sen tärkeimmän ihmisen kanssa. Tällaisen viikon jälkeen nuo suunnitelmat ja ennen kaikkea se suunnitelmien puute kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta :-D

IMG_1466_Fotor IMG_1513_Fotor IMG_1304_Fotor IMG_1432_Fotor IMG_1407_Fotor IMG_1491_Fotor IMG_1384_Fotor IMG_1356_Fotor IMG_1516_Fotor IMG_1474_Fotor IMG_1537_Fotor IMG_1586_Fotor

Viime aikoina matkakuume on huidellut taas tavallistakin korkeammissa lukemissa ja toisten matkakuvien pulpahtelu Instagramin etusivulle on lähinnä vaan ärsyttänyt, kun itsellä ei ole tänä talvena mahdollisuutta paeta tätä pimeyttä palmujen alle. Alkuviikosta kaukokaipuu väistyi kuitenkin hetkeksi taka-alalle, kun hurjat pakkaslukemat toi mukanaan kirkkaansinisen taivaan ja Suomen luonto pisti parastaan auringonpaisteessa. Napsin näitä kuvia kävelylenkillä aivan hurmioituneena, ja onnistuinkin siinä sivussa palelluttamaan reiteni ihan kunnolla, minkä ansiosta kotimatka jääkalikoilta tuntuvilla jaloilla oli melkoisen epämukava kokemus... Mutta oli wörttiä, sen verran ihanat talvimaisemat sain ikuistettua! Toivottavasti tuollaisista aurinkoisista päivistä saataisiin nauttia tulevina viikkoina enemmänkin, tällä hetkellä kun tuo vesisade ja kadut vallannut loskamössö ei ihan hirveästi houkuttele poistumaan neljän seinän sisältä yhtään mihinkään...

Aloitin tänään viikonloppuni suuntaamalla töistä suoraan jumpille, ja Body Pump+Body Balance-yhdistelmä oli ehkä paras mahdollinen tapa tyhjentää pää työjutuista ja kääntää viikonloppumoodi päälle. En ollut tuota Balancen uusinta ohjelmaa vielä edes kokeillut, mutta se oli sen verran kiva, että täytynee suunnata sinne taas ensi viikolla! Kroppa on tuntunut koko viikon ajan inhottavan jumiselta ja jäykältä, mutta nyt olo on muutamien joogaliikkeiden ja kunnon venyttelyjen jälkeen ihanan vetreä ja rentoutunut. Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu! Kivaa illanjatkoa ja leppoisaa loppuviikkoa just siulle :-)

18. tammikuuta 2018

MINUN KESKIVIIKKO

6:30 Herään Miikan herätyskelloon ja tunnen suurta tyytyväisyyttä tajutessani, ettei vielä tarvitsekaan nousta. Toivotan unenpöpperössä toiselle hyvää työpäivää ja saan kiitokseksi päivän ensimmäisen pusun. Miikan noustua sängystä nappaan hänen peittonsa kainalooni ja käperryn peittojen ja tyynyjen väliin, keskelle sänkyä jatkamaan unia. Tältä onnellisuus tuntuu!

8:10 Herään siihen, että tyyny tuntuu hieman märältä ja tajuan nukkuneeni suu auki, kuinka ihanaa :-D Olin nähnyt unta vanhojen luokkakavereiden kanssa laskettelusta ja nyt tekisi vähän mieli päästä vuosien tauon jälkeen taas rinteeseen! Joutuisin kyllä varmasti opettelemaan sen taidon kokonaan uudelleen, mutta hauska sitä olisi silti päästä pitkästä aikaa kokeilemaan. Nappaan puhelimen latauksesta ja laitan herätyskellon pois päältä huomatessani, että se soisi jo 5 minuutin päästä.

8:35 Somet selattu ja aika nousta sängystä, vaikka olisikin ihana jäädä vielä lämpimien peittojen väliin köllimään...

8:45 Aamupalaksi mikropuuro voisilmällä, ruisleipä avokadolla, lasillinen tuoremehua ja vitamiinit. Keittiön pöydän ääreen istahtaessani avaan YouTuben ja laitan Miisan uusimman videon pyörimään. Videolla esitellään smoothie bowl-reseptejä ja muistan, että pakkasestahan löytyisi anopin tuomia marjoja, joista olisi helppo pyöräyttää esimerkiksi joku kiva kulhoasia vaikkapa juuri aamupalaksi.

IMG_0001

9:00 Aamiainen huitaistu naamariin ja nyt pikapikaa kylppäriin muita aamuhommia hoitamaan. Ettei vaan kohta tulisi taas kiire töihin...

9:20 Hampaat pesty, kasvot huuhdeltu ja rasvattu, pikainen arkimeikki tehty ja yön aikana kurittomasti taipuneet hiukset harjattu. Yritän puhelimen sääsovelluksen ja kuumeisen ikkunasta vilkuilun avulla selvittää, miten pukeutuisin ulos. Eilen meinasin hyytävän viiman takia jäätyä pystyyn työmatkalla, ja ei oikein innostaisi kokea sitä uudestaan taas tänään.

9:30 Perinteinen aamukiire on viimeistään nyt saavutettu, mutta ainakin toistaiseksi tuntuu, että olen pukeutunut kunnolla! Vauhdilla kamppeet kasaan ja kipittämään kohti työpaikkaa, lumisateessa tietysti.

IMG_0002

9:40 Saavun työpaikalle räkä valuen, ripsarit poskilla ja puolijuoksulla taitetusta matkasta hikisenä. Kaunistautumiseen ei kuitenkaan ole nyt pahemmin aikaa, sillä työvuoro alkaa jo viiden minuutin päästä. Vetäisen tukan hätäponnarille, vaihdan nopeasti vaatteet ja juttelen samalla pukkariin yhtä aikaa sattuneen työkaverini kanssa.

12:15 Työpäivä on suurin piirtein puolessa ja on lyhyen tauon paikka ennen iltapäivän palaveria. Työpäiväni ovat yleensä lähes poikkeuksetta vähintään 7-tuntisia, joten tälläinen lyhyempi vuoro tuntuu mukavan iisiltä vaihtelulta. Kerkeän juuri ja juuri vastaamaan pariin saapuneeseen tekstariin, ennen kuin on aika napata Skyr ja banaani mukaan ja suunnata palaveriin.

14:15 Työergonomiaa ja ajankohtaisia asioita käsitellyt palis on ohi, ja samalla työpäiväkin on saatu pakettiin! Höpöttelen Lauran kanssa illan treenisuunnitelmista, vaihdan työvaatteet omiini ja suuntaan kassalle. Ostan pahimpaan nälkään Tupla-patukan (tää uusi Double Caramel-versio on muuten sata kertaa parempi kuin se perinteinen!) ja nostan samalla käteistä kirppikselle, jonne suuntaankin seuraavaksi. Ihanaa muuten päästä töistä tähän aikaan päivästä, kun ulkona on vielä valoisaa!

14:40 Sain varattua kirpparipöydän parin viikon päähän ja muistin jopa ostaa samalla hintalappuja ja nuppineuloja, joita varten sitä käteistä nostinkin. Nyt käppäilemään kotia kohti, taidan tosin poiketa parin kaupan kautta...

14:45 Pistäydyn Lindexille katsomaan yksiä farkkuja, joita olen ihaillut monena päivänä ohikulkumatkalla näyteikkunasta, mutta lähemmin tarkasteltuna ne ei olekaan niin kivan näköiset. Haahuilen hetken ihastelemassa kevään uutuuksia, etenkin kaikki keltaiset jutut näyttää tällä hetkellä omaan silmääni erityisen houkuttelevilta... Poikkean seuraavaksi Intersportiin katsomaan, josko sinnekin olisi tullut jotain uutta, ja seuraavaksi löydänkin itseni sovituskopista.

IMG_0003

15:15 Poistun Interistä yhtä urheilutoppia rikkaampana, mites tässä taas näin kävi? Nyt täytyy kyllä painella suorinta tietä kotiin, nälkäkin alkaa jo vähän nostaa päätään...

15:25 Kotiin päästyäni viskaan repun eteisen nurkkaan ja vaihdan ensimmäisenä rennot kotivaatteet päälle. En kestä ajatusta, että kotioloissa pitäisi yrittää hengailla vaikka farkuissa :-D Nälkä alkaa olla jo sen verran kova, että suuntaan suoraan jääkaapille, ja löydän sieltä onneksi makaroonien ja jauhelihan jämät, jotka kirsikkatomaattien kanssa saavat nyt kelvata ruuaksi.

15:45 Miika tulee töistä kotiin, ja on näköjään napannut matkalla pikkuveljenikin kyytiin. Vaihdetaan päivän kuulumisia samalla kun syön ja päivittelen kalenteriani.

16:05 Pojat lähtee salille ja itse siirryn keittiössä odottavan valtavan tiskivuoren ääreen. Pannut ja kattilat hoituu sujuvasti puhtaiksi YouTube-videoiden pyöriessä taustalla, ja kun keittiö on siivottu, siirryn viikkailemaan ympäri asuntoa lojuvia vaatteita kaappiin. Miten se voikin olla aina niin vaikeaa laittaa vaatteet samantien pidon jälkeen joko pyykkikoriin tai takaisin kaappiin?

16:45 Syön vielä omenan, ennen kuin on aika alkaa valmistautua illan jumpille lähtöön, sillä päivän ruokailut on jääneet vähän heikoiksi, ja edessä on puolitoista tuntia tiukkaa treeniä.

IMG_0004

17:05 Vaatteet on vaihdettu, nyt vaan kengät, juomapullo ja pieni välipala kassiin, ja kohti salia! Viime hetkellä ennen lähtöä vedän eteisessä vielä tuulipuvun housut trikoiden päälle, ja hetken päästä olen siitä kiitollinen, sillä ulkona tuulee (vaihteeksi) kylmästi. Onneksi meiltä kävelee salille muutamassa minuutissa.

17:25 Pääsin "vakkaripaikalleni" eturiviin, ja cx worx eli puolen tunnin keskivartalorääkki voi alkaa.

17:55 Vatsan, kylkien, selän ja pakaroiden lihakset on väsytetty ja välineet vaihtuu body pumpin tankoon ja levypainoihin. Käyn nappaamassa lokerostani välipalasmoothien, ja vetäisen sen huiviin ennen kuin on aika alkaa pumppailemaan.

18:05 Ja taas mennään! Olo tuntuu kieltämättä hieman väsyneeltä, toivottavasti tästä selvitään...

IMG_0005

19:05 Huh huh, päivän urheilut on nyt urheiltu ja oon kyllä aika poikki! Pumpin viimeiset kappaleet meinasi jo olla aikamoista taistelua, sillä energiat alkoi olla melko vähissä, mutta taistelin loppuun saakka ja nyt on hyvä fiilis. Välineet paikoilleen, ulkovaatteet päälle ja kotia kohti!

19:15 Parasta on tulla nälkäisenä kotiin ja tuntea ruuan tuoksu jo rappukäytävässä. Tavallisesti suuntaisin ensimmäisenä suihkuun, mutta nyt nälkä voittaa, ja istahdan hikisissä jumppakamoissani Miikan kanssa syömään. Hemaisevaa illallisseuraa, mutta minkäs teet... Kylläpä voi muuten kana, riisi ja kruunuvihannekset maistua joskus hyvältä!

19:30 Masu täynnä ja nyt sinne suihkuun. Kylpyhuoneessa huomaan pyykkikorin olevan jo sen verran täynnä, että päätän laittaa vielä pyykkikoneen pikaohjelmalla pyörimään.

IMG_0006

19:55 Suihkun jälkeen rasvaan koko kropan ja vedän villasukat ja mukavat kotivaatteet päälle. Olo on ihanan raukea, ja lösähdän hetkeksi sängylle kirjoittelemaan päivän tapahtumia ylös puhelimen muistiinpanoihin.

20:10 Jokailtaisten Yatzy-pelien aika! Huvittavaa, miten voidaankin olla koukussa tuohon peliin, vaikka se välillä saakin tunteet pintaan niin hyvässä kuin pahassakin :-D Pelataan pari erää ja meikäläinen vie voiton kummastakin. Juon pelailun lomassa ProPudin suklaanmakuisen proteiinipirtelön.

21:00 Pyykkikone on lakannut pyörimästä, joten käyn levittämässä pyykit kuivumaan, ettei vaan käy niin että huomataan nukkumaan mennessämme märkien pyykkien olevan vielä koneessa... Been there done that, too many times.

21:15 Ollaan vähän kaipailtu uutta sarjaa katsottavaksi yhdessä ja Annika Ollilan uutta postausta lukiessani muistan taas Black Mirrorin olemassaolon. Olen lukenut ja kuullut kyseisestä sarjasta viime aikoina paljon, ja ehdotan sitä Miikalle. Ehdotukseni saa ihan positiivisen vastaanoton, mutta koska en halua ennen nukkumaanmenoa katsoa mitään mikä saattaisi mahdollisesti viedä kaltaiseltani herkkikseltä yöunet, päätetään mennä tää ilta vielä tutulla ja turvallisella How I Met Your Motherilla. Se on ensimmäinen sarja, jota alettiin yhdessä katsomaan jo silloin, kun vasta tutustuttiin toisiimme, ja tässä vuosien varrella ollaan katsottu kaudet läpi ties miten monta kertaa, silti koskaan kyllästymättä siihen.

IMG_0007

21:45 Barcan pelipäivä, joten ei kahta sanaa siitä, mitä telkkarista katsotaan loppuilta. Napsautan meidän tuliterän läppärin päälle ja nautin siitä, miten nopeasti ja vaivattomasti se käynnistyy! Uusi kone olikin ollut hankintalistalla jo varmaan parin vuoden ajan... Alan naputella kuluneen päivän tapahtumia blogiluonnoksiin futiksen pyöriessä taustalla.

23:05 Oho, kello onkin jo noin paljon! Sammutan koneen ja tehdään vielä pienet iltapalat syötäväksi ennen nukkumaanmenoa.

23:20 Jospa paahtoleivän, jugurtin ja kaakaolasillisen voimin jaksaisi nukkua aamuun asti. Seuraavaksi hampaiden pesu ja peiton alle, hyvää yötä! Tänään oli kiva päivä.


9. tammikuuta 2018

ALL GOOD

Tervehdys tiistai-iltaan, tyypit! Mites vuoden toinen viikko on lähtenyt rullaamaan? Täällä itse asiassa oikein kivasti, takana on ihana pitkä viikonloppu joka tuli vietettyä vähän erilaisissa maisemissa, ja vapaiden jälkeen töihinpaluu tuntui tänään jopa ihan kivalta. Osasyynä voi toki olla tilin saldo, joka näyttää viikonlopun alennusmyynneillä kiertelyn jälkeen siltä, että loppukuu painetaankin sitä duunia sitten vähän ahkerampaan tahtiin.. :-D Lähdettiin tosiaan perjantai-iltana työpäivistä selvittyämme ajelemaan Kotkaan miun veljen luo, velipoika itse tosin oli reissun päällä, joten meitä oli vastassa tyhjä (ja yllättävän siisti!!) poikamiesboksi. Lauantai-aamuna hurautettiin Kotkasta ensin Espooseen ja sitten vielä Vantaan Jumboon, ja shoppailupäivän jälkeen mentiin vielä Kotkaan yhdeksi yöksi, ennen kuin sunnuntaina palattiin pikaisen Lappeenranta-visiitin kautta takaisin kotiin. Miulle sattui onneksi eilisellekkin vielä vapaapäivä, niin sain "toipua" kaikessa rauhassa reissausviikonlopusta ja ottaa kevyen laskun uuteen viikkoon.

IMG_0788

Meidän kylppäri on ollut miulle jo pitkään vähän sellainen murheen kryyni: kehnon valaistuksen, sinisten kaakeleiden ja muutenkin vähän kulahtaneen yleisilmeen takia ei ole pahemmin huvittanut edes yrittää saada siitä kivannäköistä. Pienillä jutuilla voi kuitenkin saada yllättävän paljon aikaan, ja tällä hetkellä oonkin iloinen siitä, että hieman tyyriistä hinnasta huolimatta ostin nuo söpöt hammasharjamukit ja pinni/ponnari/korvis-purnukan H&M Homesta viikonloppuna. Ehkä meidän kylpyhuoneesta voisi joillakin pienillä muutoksilla saada jopa ihan siedettävän näköisen...

IMG_0478

Oivoi miten monta suklaarasiaa tuli taas tuhottua tuossa loppuvuodesta, eikä tehnyt edes tiukkaa... Oma henkilökohtainen suosikkini on ehdottomasti joulusuklaakonvehdit, ne on vaan aivan liian hyviä!! Löytyykö muita kyseisten konvehtien fanittajia, jotka odottaa aina koko vuoden että pääsee mättämään niitä joulun aikaan? :-D Ehkä ihan hyvä, ettei niitä sittenkään ole kaupoissa myynnissä ympäri vuoden....

IMG_0728

Kirjakauppojen alet = best. Miulla ei tule arkena luettua kirjoja oikeastaan yhtään, mutta matkoilla ja kesällä aurinkoa ottaessa niitä tulee ahmittua sitten senkin edestä. En malta odottaa, että pääsen taas valitsemaan mukaan lähteviä pokkareita matkalaukkuun, ja se fiilis, kun ei tiedä minkä uusista kirjoista aloittaisi ensimmäisenä, on ihanan kutkuttava! Kyllä miussa vaan se ala-asteaikojen lukutoukka vielä elää, vaikka kotioloissa puhelimen räpläily ja Netflixin tuijottelu viekin yleensä voiton kirjaan tarttumisesta...

IMG_0026

Aika monta ihastuksen huokausta tuli taas huokaistua viikonloppuna, kun pääsin piiitkästä aikaa kiertelemään Granitin myymälään Isossa Omenassa. Se kauppa on vaan jotain niin ihanaa, voisin ottaa sieltä kotiini ihan kaiken! Lompakko ei kuitenkaan jostain syystä ollut ihan samaa mieltä, joten tällä kertaa mukaan lähti ainoastaan tuo söpö tulitikkurasia, betoniruukku meidän lisääntyvästä valon määrästä innostuneelle aloe vera-kasville, magneetteja ja serviettejä. Lappeenrannan Loft no2-myymälästä taas en voinut poistua ilman tuota Merakin tuoksukynttilää, en niinkään sen tuoksun, vaan tuon pakkauksen takia :-D

Tän illan höpöttelyt taitaa nyt olla miun osalta höpötelty, huomenna soi nimittäin kello jo kuudelta, ja koska tänä aamuna seiskalta herääminenkin oli jo lievästi sanottuna tuskallista, niin vähän pelottaa, mitä siitä huomisaamusta taas tulee... Vaikka tykkäänkin aamuvuoroista ehdottomasti enemmän kuin iltavuoroista, niin oon kyllä sen verran aamu-uninen, että varsinkin näin talviaikaan ennen kahdeksaa herääminen on lähes poikkeuksetta äärimmäisen hankalaa :-D Noh, kevättä ja valoisampia aamuja kohden mennään onneksi koko ajan. Mutta nyt, iltapalan ja hammaspesujen kautta unten maille, joten hyvää yötä ja energistä viikkoa ihan jokaiselle!

2. tammikuuta 2018

TAMMIKUUN TOINEN

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Mites uusi vuosi on lähtenyt käyntiin just sinulla? Täällä ihan mukavasti, melko arkisissa tunnelmissa työn merkeissä, ja eilinenkin tuntui vuoden ensimmäisen päivän sijaan ihan vaan tuikitavalliselta maanantailta, kun vääntäydyin aamulla vapaan viikonlopun jälkeen töihin. New year, new me-tyyliset uudenvuodenlupaukset on tällä hetkellä kaikkien huulilla, ja vaikka itse haluan tänäkin vuonna pysyä kaukana moisista ja olla näin aiheuttamatta itselleni turhia paineita, on mielessä kuitenkin muutama tavoite vuodelle 2018. Niistä voisin kuitenkin höpötellä enemmän vaikka ihan omassa postauksessaan, sillä nyt ajattelin luoda puhelinkuvien välityksellä vielä pienen katsauksen loppuvuoteen ja joulukuun tunnelmiin!

IMG_0006

1&2. Onko parempaa aloitusta uudelle viikolle kuin aurinkoinen vapaapäivä? Jos miulta kysytään, niin eipä kyllä taida olla! Viime viikkojen (tai no, kuukausien...) aikana kun tuota valoilmiötä ei ole paljon näkynyt, niin se tuntuu sitäkin kivemmalta, kun välillä saadaan edes pieni muistutus siitä, ettei se mollukka ole ihan kokonaan hylännyt meitä.
3. Tuosta Bikbokin raitapaidasta on tullut ihan miun suosikki, voisin pitää sitä joka päivä!
4. Olipa aika kiva tulla salilta nälkäisenä kotiin, kun mies oli sillä aikaa kokannut tacosalaattia meille Netflixin kaveriksi *sydänsilmäemoji* Tää yksinkertainen resepti on ihan meidän bravuuri, kun tekee mieli jotain vähän täyttävämpää iltapalaa, ja siihen tulee Atrian kananpojan jauhelihaa, maissilastuja, avokadoa, jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, fetajuustoa ja Ranch-dippiä. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, jos tää on jäänyt jostain syystä vielä kokeilematta!
5&6. Tilasin pari viikkoa sitten Deseniolta hyvän tarjouksen innoittamana muutaman uuden julisteen kodin ilmettä piristämään, ja siitä lähtien, kun viime viikolla saatiin nuo seinälle, oon ihastellut niitä päivittäin. Nuo kasviaiheiset taulut sopii meidän keittiön pöydän yläpuolelle kuin nenä päähän, ja noissa mustissa tekstijulisteissa taas on aivan loistavat, niin täydellisesti meikäläistä kuvaavat quotet :-D

IMG_0007

1. Talvipäivänseisauksen kunniaksi punaa huuliin ja kukkapaitaa päälle! Kevät, olen valmis.
2. Kaksi suurta suosikkiani samassa kuvassa: sininen taivas ja vanhat talot. Nää kaksi asiaa näyttää yhdessä oikein erityisen hyvältä.
3&4. Viikonloppuna käytiin ystäväpariskunnan kanssa burgereilla ja istumassa iltaa Happy Time-baarissa, ja lauantai-ilta vierähti oikein rattoisasti hyvän ruuan, juoman ja ennen kaikkea seuran parissa. Olin jo jonkin aikaa haikaillut hyvien burgereiden perään, enkä ollut edes muistanut, että Häppäristähän niitä saa... Sinne siis seuraavan kerran, kun tulee hampparin mieliteko!
5. Loppuvuodesta oli kiva saada monia muualla asuvia kavereita tänne Savonlinnaan lomailemaan, esimerkiksi kuvassa näkyvän tyssin kanssa treffattiin eräänä aurinkoisena perjantaina kuvailun ja kahvittelun merkeissä. Toi punaisen oranssi toppatakki on muuten alelöytö H&M:ltä, ja sen hieman erikoisesta mallista huolimatta, tai ehkä just sen takia, tykästyn siihen päivä päivältä enemmän.
6. Tää maisema on kummitellut viime aikoina mielessä ehkä vähän liikaakin... Pakko myöntää, että huokaillaan Miikan kanssa toisillemme päivittäin, että "mieti kun oltais Thaimaassa" ja vähän harmittaa, kun tänä talvena ei ollut mahdollisuutta lähteä sinne suunnille. Noh, toivottavasti ensi talvena tilanne on toinen! Ja sitä ennen koittaa vielä kesäkin, jolle on jo aika kivoja matkasuunnitelmia tehtynä... ;-) Can't wait!!

Nyt mie siirryn tästä koneen äärestä iltapalan tekoon, ja sitten pikkuhiljaa unten maille... Tää viikko tuntuu jo nyt ikuisuuden pituiselta, sillä ollaan lähdössä viikonlopuksi pienelle lomareissulle Etelä-Suomeen, ja vaikka kyseessä on näillä näkymin vain yhden yön visiitti poissa kotoa, jotenkin tosi ihanaa päästä ottamaan pieni irtiotto arjesta pitkästä aikaa :-) Kivaa loppuviikkoa kaikille, ja vielä kerran: oikein mainiota ja iloista uutta vuotta!