23. kesäkuuta 2015

LATELY

Heipparallaa! Kesäkuun vikaa viikkoa viedään ja jo täällä blogin puolellakin näkyy, ettei tää alkukesä oo vielä mikään hehkutettavan huikee ollu. Rodoksella vietetty viikko oli kyllä ihana ja siltä reissulta on vielä jotain kuviakin julkaisematta, mut tuntuu ettei tää Suomen kesä oo vielä ees alkanu ja kohta on jo heinäkuu... Parina viime päivänä päästiin jo ihan mukaviin lämpöasteisiin ja aurinkokin paistoi, mut tänään, meikäläisen vapaapäivänä tietty, sataa taas vettä kuin sieltä kuuluisasta. "Jee."

Kelejä on tullu harmiteltua viime aikoina niin paljon, että taidan nyt suosiolla jättää säävalittamisen tähän, ja koittaa löytää jotain hyvää sanottavaakin kuluneista viikoista. Aika paljon on tullu tehtyä töitä, mut on päiviin mahtunu onneks muutakin: kavereita, treenailua, mökkeilyä, lempparisarjojen tuijottelua sadesäällä, lettukahvilaherkuttelua, pitkiä yöunia, visiitti Tampereelle, hyvää ruokaa ja litroittain jätskiä. Oon tässä kuluneen kuukauden aikana tehny kaupoista myös sen verran paljon kivoja löytöjä, että Miika asetti miulle shoppailukiellon loppukuulle :-D Kesävaatteita löytyy siis kaapista varmasti enemmän kuin tänä kesänä tarvitsee... Juhannus meni omalta osaltani hyvin rauhallisesti, olin torstain ja perjantain stressaavien työpäivien jälkeen niin väsyny että salitreeni, hyvä ruoka ja Orange is the new blackin kolmoskausi riitti miulle paremmin kuin hyvin. Mummo mikä mummo...

IMG_4578 IMG_4227 IMG_4368 IMG_4466 IMG_4292 IMG_4425 IMG_4575 IMG_4310 IMG_4211 IMG_4685 IMG_4510

Tänään vietän tosiaan letkeetä vapaapäivää, jonka suurimmat saavutukset tähän mennessä on ollu kaupassakäynti, siitä seurannut aamiaisähky ja tää postaus. Nyt aamupalasta alkaa olla jo sen verran aikaa, että taidan tästä hiippailla ettimään jotain syömistä ja parin tunnin päästä ois tarkotus suunnata spinniin vähän aukomaan jalkatreenistä (jonka tosiaan tein perjantaina... ja mikä nyt on, tiistai?!) ja body attackista seuranneita jumeja. Kivaa viikkoa kaikille, toivotaan auringonpaistetta ja lämpöä ees loppuviikolle!!

9. kesäkuuta 2015

MERTA JA LINDOSTA

Tää päivä lähti tänään käyntiin ehkä huonoimmalla mahdollisella tavalla (tai jos nyt ei huonoimmalla niin ainakin aika kehnolla) kun muistin herätessäni että illalla ostamani eväät työpäivää varten oli unohtuneet yöksi lämpimään keittiön pöydälle... Aamulla piti siis vielä juosta kiireellä kauppaan ennen töitä ja aamusta lähtien koko päivä onkin mennyt vähän alavireisellä meiningillä. Joskus pienikin asia voi antaa koko päivälle vähän huonot vibat ja tänään oli just semmonen päivä. Täytyy myöntää, että en kyllä jaksanut edes yrittää tehdä asialle yhtään mitään ja nyt oonkin onnellinen siitä että tää päivä alkaa olla ohi ja pääsen kohta käpertymään peiton alle nukkumaan ja heräämään huomenna pirteänä ja paremmalla fiiliksellä uuteen päivään. Sitä ennen tulin kuitenkin jakamaan muutamat kuvat ja tarinat yhdeltä ihanalta päivältä meidän Rodoksen reissulta, koska tätä päivää muistellessa tulee väkisinkin hyvä mieli ja hymy huulille!

699 691 731 760 795 785 831 817 919 840 865 822 859 852 803 889 907 768 910 752

Kattokaa nyt tuota veden väriä! Olin aivan ihmeissäni ja onnessani miten jossain voi olla noin kirkasta ja upean turkoosia vettä... Poikaystäväkin oli tän kuvan nähdessään ihan varma että tää on otettu jostain uima-altaasta, mut ei, merivettä se on.

743 810 771 727

Olin jo Rodoksen matkan varattuani päättänyt, että Lindoksella pitää päästä käymään. Onneks matkakumppanini oli asiasta samaa mieltä ja reissun tokavikana kokonaisena päivänä lähdettiinkin veneretkelle kohti Lindoksen kylää. Matka sinne kesti vajaat kolme tuntia ja menomatka menikin meiltä tytöiltä aika sukkelaan kun nukahdettiin molemmat aurinkopatjoille laivan kannelle :-D Perillä Lindoksella lähdettiin heti kiipeämään ylös Akropolikseen ja kävelymatka sinne paahtavassa auringonpaisteessa meinas käydä ihan urheilusuorituksesta. Koko päivä oli tosi helteinen ja ylös perille päästessä keskipäivän aurinko porotti kohtuullisen kuumasti. Itelläni ei ollu edes hattua matkassa ja siitä kärsinkin kyllä sitten illalla, taisin saada jonkunasteisen auringonpistoksen tuona päivänä... Ihan oma vika kyllä! Mut vaikka lämpöasteet meinaskin uuvuttaa meidät ylös kivutessa, oli se sen arvoista, sillä ylhäältä Akropoliksen linnotuksesta oli ihan huikeet maisemat. Ei nuo maisemat ja korkeusero oikein pääse edes oikeuksiinsa näissä kuvissa, mut 116 metrin korkeudesta oli kyllä uskomattomat näkymät merelle ja alas Lindoksen kylään.
Vietettiin Lindoksella muutama tunti, kierreltiin ympäriinsä ja käytiin syömässä, ja sitten olikin jo aika lähteä paluumatkalle kohti Rodoksen kaupunkia. Laivan kannella oli ihana ottaa aurinkoa, koska merituuli viilensi just sopivasti eikä auringonpaiste tuntunut niin polttavalta. Oon kyllä tykästyny tuommosiin veneretkiin näillä parilla Kreikan reissuilla mitä oon tehny, haluun ehdottomasti ottaa tavaks käydä tuommosilla aina jos niitä on matkakohteessa tarjolla. Tuokin päivän retki Lindokselle maksoi vaan 20 euroa per naama, eli ei ollu pahan hintanenkaan. Ens kerralla muistan vaan ottaa jonkun hatun tapasen mukaan, sen verran pöhnäinen olo oli illalla kun oli viettänyt melkein koko päivän suorassa auringonpaisteessa... Mut päivä merellä ja Lindoksella oli kyllä ihana ja ikimuistoinen! Kiitos teille kaikille, jotka jo tammikuussa vinkkasitte siitä kun kyselin teiltä matkavinkkejä Rodokselle :-) Ootte huippuja!

7. kesäkuuta 2015

RÓDOS

144 102 011 301 169 471 016 127 333 513 640 322 043 182 501 614 075 957 134

Täällä ollaan taas! Kotiuduttiin keskiviikkona Rodoksen reissulta ja nyt jo tuntuu että tuosta rentouttavasta lomasta ois ikuisuus. Meillä oli Tiian kanssa tosi hauska, aurinkoinen ja ihana viikko ja kaikki meni paria pientä (meistä riippumatonta) kommellusta lukuun ottamatta ihan nappiin. Tää oli meiän molempien eka kerta Rodoksen saarella ja ainakin omasta puolestani voin sanoo että lähtisin kyllä uudestaankin. Säät suosi koko viikon ja saatiin nauttia porottavasta auringonpaisteesta, mitä lähdettiin tuolta reissulta hakemaankin. Väriäkin tuli pintaan mut nyt tuntuu että kaikki se rusketus on karissu pois näiden muutaman Suomessa vietetyn päivän aikana... Meidän lomaan mahtui altaan reunalla makoilun lisäksi toinen toistaan parempia kreikkalaisia ruokia, kaupungilla kiertelyä, veneretki Lindokselle, paljon jäätelöä, aivan älyttömän hauska päivä vesipuistossa Falirakissa, shoppailua, vanhaan kaupunkiin tutustumista, lukematon määrä käveltyjä kilometrejä ja tietysti upeiden maisemien kuvailua. Tää postaus tuskin jää siis ainoaksi reissupostaukseksi, kannattaa siis varoa jos kärsit matkakuumeesta... Itelläni tuli ainakin näitä kuvia katellessa kamala ikävä takas tuonne lämpimään! Pari töissä vietettyä päivää ja tää Suomen lievästi sanottuna epävakaa "kesäsää" on kyllä saanu jo kaipaamaan etelän aurinkoa... Nyt ei auta kuin toivoa että saadaan tänne kylmään Pohjolaankin joskus kunnon kesähelteet! Niitä ootellessa pitää kai tyytyä kattelemaan näitä lomakuvia ja itkemään tuon pilvettömän taivaan, kimmeltävän meren ja palmujen perään. Aurinkoista ja lämmintä (sormet ja varpaat ristissä toivoen...) viikkoa kaikille! Kyllä se kesä vielä tännekkin rantautuu...!